torstai 27. lokakuuta 2016

Ikuisuusprojekti numero uno check!

Syyslomaviikko käynnistyi heti perjantaina, kun pappa tuli hakemaan lapset yökylään. Jäimme vaimon kanssa viettämään laatuaikaa kahden kesken ja lauantaina olikin hyvin aikaa käydä kunnon kävelylenkillä, pitkästä aikaa Pispalassa ja Tahmelassa.

Könysimme tutusti ylös Pyynikin mäkeä ja poikkesimme Lauri Viidan muistomerkille. Muistelimme siinä Viidan 100-vuotisjuhlapäivää, joka on tämän vuoden joulukuussa. Silloin lisää Viidasta. Tässä yksi kuva Viidan muistomerkistä Betonimyllystä runon siivet (paljastettu vuonna 1991), jonka on tehnyt Pertti Mäkinen.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"'Suunnitelma muistomerkistä sai hahmonsa välittömästi lukiessani Betonimylläri-runokokoelmaa. Nimiruno koko väkevyydessään teki minuun juuri sen vaikutuksen, mikä on nyt nähtävissä valmiissa muistomerkissä', totesi kuvanveistäjä Pertti Mäkinen.Muistomerkki paljastettiin Lauri Viidan syntymän 75-vuotispäivänä vuonna 1991."


Viidan monumentilta jatkoimme matkaa ja poikkesimme sitten Pyykkimettään maisemia ihailemaan. Pyhäjärvi, tuo Viidan suosikkijärvi, näytti upealta syksyisen harmaassa säässä. Tahmelan rannalla kelluva saunalauttakin osui silmään likimain heti.

Pyykkimettässä on punakaartilaisten muistomerkki. Perinteinen graniittipaasi, ilman mitään pröystäilyjä. Sen on suunnitellut Merja Vainio ja se on paljastettu vuonna 1982. Työväenmuseo Werstaan sivut kertovat näin:

"Lähes kolmemetrinen mustasta graniitista valmistettu muistomerkki on lahjoitus Tampereen Punakaartilaismuistomerkin Tuki ry:ltä Tampereen kaupungille. Kun kaupunki oli jo siirtynyt valkoisten valtaan, käytiin vielä Pispalassa Tampereen viimeiset taistelut. Epilänharjulla taistelleet punaiset antautuivat viimeisinä, 6. huhtikuuta. Pispalassa ja Epilässä antautuneiden vankijono marssitettiin Pirkkalan valtatietä pitkin Keskustorille, jossa heidät liitettiin muiden vankien joukkoon."


Pispalasta laskeuduimme Lauri Viidan syntymäkodin ja museon ohitse Tahmelan puolelle. Kiersimme pitkän reitin ohi uittotunnelin aina Hyhkyn perukoille saakka ja sieltä takaisin Pyhäjärven rantaa pitkin. Mietimme Tahmelan rannan kohdalla ollessamme, että kannattaisikohan kaupungin henkilökunnan käydä hinaamassa se saunalautta pois mätänemästä.

Piipahdimme myös Tahmelan lähteellä, jonka rannalla on muistokivi laattoineen.


Pendolla pääkaupunkiin


Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys, Pendolino kuljetti meidät Helsinkiin. Siellä oli tarkoitus mennä Tennispalatsiin katsomaan japanilaisen Yayoi Kusaman näyttely. Matkalla bongattiin Jukka Lehtisen vuonna 2007 paljastettu Oma maa mansikka -teos. Se sijaitsee eduskunnan lisärakennuksen pihalla.




Muutamien kesän reissun jälkeen esiteltyjen muistolaattojen lisäksi oli pakko pysähtyä Luonnontieteellisen museon edustalle ihailemaan Jussi Mäntysen Hirveä. Lisäksi museon seinässä on muistolaatta hienon talon aiemmasta käytöstä Kadettikouluna.




Pohjoisella rautatiekadulla on yhden talon seinässä kaksi samanlaista reliefiä. Liekö ne tehnyt joku tunnettu kuvanveistäjä vai ovatko liukuhihnatavaraa?


Kusaman näyttelyn jälkeen katsoimme läpi sekä Tove Janssonin perusnäyttelyn että taidemuseon samanlaisen. Patsaanmetsästäjän iloksi tuosta jälkimmäisestä löytyi itselle ennennäkemättömiä teoksia. Ville Vallgrenin vuonna 1904 veistämä Uni on hieno naisen pääkuva. Infolaatan mukaan veistos on omistettu Werner Söderhjelmille, joka oli kielitieteilijä ja kirjallisuudentutkija.




Suomen neito -veistos on kaikille Tampereella vierailleille tuttu, onhan hän yksi neljästä Hämeensillan Pirkkalaisveistoksesta. HAM:n tiloissa on neidon marmoriversio, jonka Wäinö Aaltonen veisti vuonna 1929.




Taiteilijoista kertovalle muotokuvaseinälle oli ynnätty myös Aaltosen valokuva. Siinä Wäiski oli työn touhussa tekemässä jotain lukemattomista hienoista veistoksistaan.

Jansson-osiossa oli myös valokuvia. Niistä mielenkiintoisin oli Per Olov Janssonin kuva Viktor Janssonista ateljeessaan Lallukan taiteilijakodissa. Kuvassa isä-Jansson valmistelee Kaivopuistoon lopulta sijoitettua Arvid Mörnen patsasta. Taustalla näkyy vaikka mitä veistoksia, osa tuttuja, osa tuntemattomia.


Museolta kohti maisemia ja patsaita


Taidemuseolta lähdimme katsastamaan muutaman patsaan, joita en ollut vielä kuvannut. Niistä ensimmäinen sijaitsee Lapinrinteellä Satakuntatalon seinässä. Otin yhteyden Satakuntalaisen osakunnan kuraattoriin, joka kertoi että seinässä oleva Satakunnan vaakuna ei olekaan Emil Cedercreutzin, kuten epäilin, vaan Lauri Leppäsen veistämä. Laurin oman osion voit tsekata täältä!



Satakuntatalossa on jokunen taideteos nähtävillä. Siellä pitää vierailla heti kun vain mahdollista.

Matti Haupt, osa 2


Sitten oli vuorossa tälle päivitykselle nimen antanut teos. Vihdoinkin sain kuvattua ja pääsin ihailemaan lähietäisyydeltä Matti Hauptin patsasta Kohottava voima, joka sijaitsee Punavuoressa Telakkapuistossa.





Patsas on varsin karu ja muhkurainen. Vaimo sanoi, että ota kuva jaloista ja varpaista. Ne näyttävät aivan samanlaisilta kuin Don Rosan piirtämässä Roope Ankka -tarinassa, jossa Roope pamauttaa pöydälle nostamansa kultaiset perintötekohampaat kiinni, kun Jamesin veljesten sormet ovat tekarien sisällä. Junarosvojen sormet ovat sen jälkeen ihan mutkaiset.

Helsingin taidemuseon nettisivut puolestaan kertovat sen, mitä olisi voinutkin epäillä eli Rodin ja Michelangelo lienevät olleet esikuvina tälle muhkuraiselle teokselle:

"Suomen kaapelitehdas pystytti Kohottava voima -veistoksen 28.10.1962 juhliessaan 50-vuotista toimintaansa. Veistos on pronssia ja sen korkeus on jalustoineen 4 metriä. Maapalloa nostavaa miestä esittävä veistos on tehty Italiassa, jossa teos oli myös näytteillä ennen kuin se pystytettiin Helsingissä paikalleen. Veistoksen hahmossa voi nähdä erilaisia viittauksia kuvanveiston historiaan. Tyyli muistuttaa 1800-luvun loppupuolen realismia, pronssipinnat on työstetty elävästi kuin Rodinin töissä ja miehen päässä on Michelangelon Davidin piirteitä."

Ikuisuusprojektin tultua nyt onnellisesti päätökseen päätimme poiketa Grönblomin talolla. Tämä kyseinen upea vanha talo on seisonut tyhjillään vuosikaudet. Sen pihalla oli ennen muinoin myös Viktor Janssonin Kalapoika-suihkukaivoveistos, mutta enää sitä ei altaan koristeena näkynyt. Toivottavasti uusi omistaja on korjannut veistoksen talven tieltä piiloon eikä sitä ole varastettu.

Grönblomin talon ja Tehtaankadun välissä on hieno pieni puisto pensaineen ja kiviportaineen. Lisäksi puiston koristeena on Hauptin veistos Kolme astiaa kannattelevaa poikaa. Kyseinen teos on nähnyt Helsinkiä: ensin se sijoitettiin Katajanokalle Keskon pääkonttorin edustalle, sieltä poikien matka jatkui Korkeasaareen ja lopulta Eiran puistoon. Siellä teosta on töhritty, mutta se on onneksi pystytty puhdistamaan edes jonkin verran.



Seuraavana vuorossa oli jälleen Matti Hauptin veistos eli Metsäkauris, toiselta nimeltään Bambi, josta voi lukea lisää Masan omasta osiosta täältä!



Sitten muitakin kuin Haupteja


Bambin leikkipuiston kupeessa on Uno Staudingerin aikoinaan rakennuttama sairaala, joka on nykyään nimeltään Villa Ensi, nimetty Staudingerin tyttären Ensin mukaan. Staudinger oli taiteen ystävä ja mesenaatti, joka auttoi rahoittamaan mm. Emil Wikströmin uraa.

Villa Ensin länsinurkalla seisoo valvojana Viktor Janssonin veistämä Taistelija, joka tunnetaan  myös nimellä Valmis. Se on vuodelta 1913. Janssonin veistoksissa on tottunut seesteisiin naishahmoihin, joita Faffan veisteli mallinaan tyttärensä Tove. Tokihan Jansson teki myös sankaripatsaita, joissa oli yrmeitäkin ukkoja.



Tuosta Taistelijasta tulee hieman mieleen Predator. Samanlainen ruumiinrakenne ja kasvonpiirteet. Hmm...

Villa Ensin pääovien edessä ovat Harald Sörensen-Ringin veistokset Äitiyden ilo ja Jäähyväiset. Luulin esitelleeni kyseiset patsaat jo muutama vuosi sitten, mutta näemmä olin laittanut näistä pelkät jalat niitä esitelleeseen Jalat, jalat, jalat -päivitykseen.



En ollut tuolla edellisellä kerralla tajunnut vilkaista pääovea tarkemmin. Nyt olin päivittänyt tietokantoja sen verran, että tiedossa oli siellä olevat Johannes Haapasalon reliefit. Olikin mukava ihailla niitä (ja ottaa kuvat, tietenkin).







Juuri kun olimme lähdössä jatkamaan  matkaa, vaimo huomasi ovenkahvankin olevan taideteos. Nappasin siitä kuvat ja tekijä on ollut tässä ihmetyksen aiheena. Eipä ole enää. Kävin kirjastossa ja lainasin sieltä Emil Wikströmistä kertovan kirjan, joka on julkaistu vuonna 2002 Mäntässä pidettyä näyttelyä varten. Ja katso! Siellähän se kerrotaan, että Wikström veisti kyseistä ovea varten kaksi ovenkahvaa. Toinen on tietenkin oven toisella puolella, joten onpas kivaa, kun pääsee uudelleen vierailemaan tuolla Villa Ensin suunnalla!


Uno Staudingerilla oli Villa Ensin lähistöllä, Laivurinkadun toisella puolella kotitalo nimeltään Villa Johanna, nimetty vaimonsa Hannan mukaan. Sinne korkeiden muurien varjoon hän sijoitti Wikströmin suihkukaivoveistoksen. Se on sittemmin siirretty muihin maisemiin, mutta yritin tiirailla muurien taakse, josko siellä olisi ollut joitain veistoksia tai ainakin jälkiä niiden aiemmasta sijainnista tontilla. Eipä löytynyt, mutta viereisen talon seinässä on koristeena hauska lohikäärme.



Näiden patsaiden tiimoilta olikin kännykästä jo akku loppu, joten kuvasin isolla kameralla vielä pari vanhaa Ladaa matkalla rautatieasemalle.

Eläimellistä maanantaita tiedossa


Maanantaina kävimme Korkeasaaressa. Siellä oli jäljellä vielä pari hiekkaveistosta.


Viimeiset kuvat tähän päivitykseen ovat Constantino Pandianin legendaarisesta Pukki-veistoksesta. Siitä on jo vaikka kuinka paljon kuvia tallessa ja päivityksiäkin on tehty ainakin Eläinaiheiset -ykkösosaan. Edellisellä kerralla vuosi sitten joulukuussa laitoin myös Instagramiin kuvan. Silti siitä on aina otettava ainakin muutama kuva. Ja lisättävä blogipäivitykseen, tietty.



Vaimo lukaisi tämän päivityksen äsken läpi ja mainitsi erinomaisen idean: Korkeasaareen voisi laittaa enemmänkin patsaita. Nythän eläintarhasaarella on portilla jättimäinen puusta veistetty laiskiainen ja Pukki. Korkkiksen rantoja kiertää lähes koko matkalta kävelytie. Sinne voisi laittaa jokusen patsaan, samaan tapaan kuin on mm. Tampereella Sorsapuistossa ja Kotkassa Sapokanpuistossa.

Tässä kaikki tällä kertaa. Ilmat kylmenevät, päivät pimenevät. Patsaanmetsästäjän on varmaankin siirryttävä sisätiloihin. Siitä lisää tuonnempana.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Hyvää Aleksis Kiven ja Suomen kirjallisuuden päivää!

Lokakuun 10:s päivä on tunnetusti sekä Aleksis Kiven syntymäpäivä että Suomen kirjallisuuden juhlapäivä. Itselleni se on myös armeijan päätöspäivä vuosien takaa sekä ankallistaiteilija Don Rosan tapaamispäivä muutama vuosi sitten.

Tässä juhlapäivityksessä keskitytään Aleksis Kiveen ja hänestä veistettyihin muistomerkkeihin, joita on tässä blogissa nähty jo aikamoinen määrä. Silti ne on ihan hyvä kerätä ns. yksiin kansiin.

Tunnetuin patsaista on tietenkin Wäinö Aaltosen veistämä teos Helsingin keskustassa. Wikipedia kertoo tästä patsaasta näin:

"Aleksis Kiven muistopatsas on Wäinö Aaltosen veistämä pronssipatsas Helsingin Rautatientorilla Kansallisteatterin edustalla.Veistos paljastettiin Kiven syntymäpäivänä 10. lokakuuta 1939 hieman ennen talvisodan puhkeamista. Aaltonen oli tarjonnut kilpailuun rohkean kubistista ehdotusta, mutta vaihtoi tilaajien toiveesta perinteisempään muistomerkkityyliin."




Aaltonen sai tilaustyön, vaikka voiton kilpailussa vei Aukusti Veuro, Aaltosen lanko ja hänen veistostensa valaja. Veurolle, joka luopui Helsingin-kisan voitostaan, annettiin lohdutukseksi mahdollisuus pystyttää veistoksensa Kiven kotikylään Nurmijärvelle. Veuro teki myös patsaastaan pieniä muotokuvaversioita, joista yksi on Forssassa ja yksi Tampereella Klassillisen lukion sisällä.





Tuusulassa, museon sisäänkäynnin kupeessa on Armas Tirrosen tekemä Aleksis Kiven pronssinen reliefi. Se on veistetty ja julkaistu vuonna 1972.


Museon edustan puistossa on Alpo Sailon aloittama ja hänen leskensä Nina Sailon viimeistelemä Aleksis Kivestä kertova patsas nimeltä Metsänpoika. Se pystytettiin paikalleen vuonna 1984. Tuusulan nettisivut kertoivat aikoinaan näin (en enää löytänyt tämän tekstin sivua):

"Metsänpoika-patsas paljastettiin Aleksis Kiven päivänä 10.10.1984, jolloin tuli kuluneeksi 150 vuotta kansalliskirjailijamme syntymästä. Patsas on Alpo ja Nina Sailon suunnittelema. Patsas esittää kansalliskirjailijamme vahvana ja erähenkisenä miehenä. Metsästys ja metsissä samoilu kuuluikin Aleksis Kiven harrastuksiin."



Tuusulan kirkon hautausmaalla puolestaan on Kiven hauta, jonka muistokiven on suunnitellut Orimattilassa syntynyt Erland Stenberg.


Samaisen Stenbergin veistämä Kiven rintakuva löytyy Helsingin yliopiston juhlasalin toisesta lämpiöstä.



Tampereella on patsas nimeltään Runoilija ja muusa. Sen on myös veistänyt Wäinö Aaltonen. Wikipedia kertoo patsaasta näin:

"Runoilija ja muusa on Wäinö Aaltosen vuosina 1926–1928 veistämä Aleksis Kiven muistomerkki Tampereen vanhan kirjastotalon edustalla. Veistos paljastettiin Hämeen heimojuhlien yhteydessä heinäkuun lopussa 1928. Allegorisessa veistoksessa runouden henki siunaa runoilijaa taiteilijan kutsumukseensa, ja runoilija nostaa oikean kätensä sydämensä kohdalle. Teos oli Suomen henkilömuistomerkeistä ensimmäinen, jossa aihetta kuvattiin vertauskuvallisesti. Ihmishahmojen liikkeet suuntautuvat useampaan suuntaan, kierteisesti ylhäälta alas, mutta myös päinvastoin. Hahmot ovat Aaltoselle tyypillisesti suuripäisiä, korkeaotsaisia ja pienikätisiä sekä -jalkaisia. Miehen vartalo on atleettinen, naisen taas tyylitelty korkealle sijoitettuine rintoineen. Jalustassa on lyyra runouden vertauskuvana ja reliefikuva Kivestä. Niiden ohessa on myös ote Seitsemästä veljeksestä: 'Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen hän katseli'."





Tässä vielä lista niistä Kiven patsaista, joita en ole ehtinyt kuvaamaan:

Wäinö Aaltosen muotoilema Aleksis Kiven muotokuvapää Turun kaupunginteatterin edustalla liittyy Helsingin Rautatientorilla sijaitsevaan Aleksis Kiven muistomerkkiin. Mäntän keskustorilla on Kubistinen Aleksis Kivi, Helsingin muistopatsaan pienempi, kubistinen versio.

Erland Stenbergin rintakuvasta on versio myös Helsingin Kansallisteatterin sisällä. Johannes Haapasalon rintakuvia on ainakin Helsingissä Eteläsuomalaisen osakunnan tiloissa ja Lahden taidemuseon kokoelmissa.

Yrjö Liipolan Metsänpoika-veistos sijaitsee Venäjän puolella Viipurissa. Se on vapaan lyyrisesti Kivi-aiheinen.

Aleksis Kivi Fact File:

Aleksis Kivi (oikealta nimeltään Alexis Stenvall) (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872 Tuusula) oli suomalainen kirjailija. Kivi kirjoitti kansallisromaanin aseman saavuttaneen romaanin Seitsemän veljestä (1870), näytelmiä kuten Nummisuutarit(1864) ja runoja.

Kiven teksteissä on sekä romanttisia että realistisia piirteitä. Kivi kykeni luomaan usealla kirjallisuuden alalla korkeatasoisen tuotannon aikana, jolloin suomenkielisen kirjallisuuden perinnettä, kansanrunoutta lukuun ottamatta, ei ollut olemassa. Kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija. 1900-luvun alun Kivi-renessanssista alkaen hän on ollut Suomen kansalliskirjailija.

Lähde: Wikipedia