maanantai 15. elokuuta 2016

Kesän päätösreissu Helsinkiin, osa 1 - Linnanmäki

Kuuden kuukauden mittainen työkokeilu levy-yhtiössä tuli päätökseen perjantaina 5. elokuuta. Päätimme lähteä juhlistamaan sitä sekä lasten loman päättymistä Helsinkiin, jossa oli tarjolla lasten ensivierailu maamme huvipuistojen kunkkuun eli Linnanmäelle. Intercity kuljetti porukan perille, tällä kertaa kirjoihin keskittyen. Leikkivaunu oli täynnä lapsia, joten meidän jälkikasvu vietti aikaa vanhempien seurassa kirjojenlukua kuunnellen.


Lauantaina lähdimme Puotilasta metrolla kohti Lintsiä. Jäimme Hakaniemessä pois ja kipusimme torille ja raitsikkapysäkille. Matkalla pysähdyin hetkiseksi kuvaamaan instagramiin Aimo Tukiaisen hienon reliefin Torielämää Hakaniemessä. Reliefi on vuodelta 1961 ja se on tehty metallista hitsaamalla.


Ajoimme raitsikalla Hämeentietä ja Hesaria pitkin Diakonissapuiston pysäkille. Siitä portaat ylös ja hurvittelemaan. Hauskaa oli. Hauskaa oli myös kuvailla Lintsiltä löytyvät patsaat ja muut taideteokset.

Ensimmäisenä bongasin Sakari Peltolan kiveen veistämän Aurinko-veistoksen vuodelta 2001.



Hieno mulkosilmä! Sitten vuorossa oli Peltolan toinen veistos, Kuu. Vuosi on sama kuin Auringolla.



Tuosta tulee mieleen torttutukkainen rokkari, jolla on tavallista isompi leuka ja erittäin leveä hymy! Peltolan veistoksia on Linnanmäellä vielä kolmaskin - Pallos Parodium - jonka ikävä kyllä missasin tällä kertaa.

Peltola on syntynyt vuonna 1972 Littoisissa ja opiskellut Kankaanpäässä. Hän käytti aluksi paljon punagraniittia veistostensa aineena, mutta on nyt siirtynyt mm. marmoriin ja pronssiinkin.

Mikko Hovin taidetta on Linnanmäellä kaksi kappaletta. Toinen niistä on hauska Leikkivät karhut vuodelta 1951.



Toinen Hovin patsas on nimeltään Kalapoika ja tämä toisinto on vuodelta 1953. Viipuriin pystytettiin vastaava patsas jo vuonna 1924. Lahdessa puolestaan oleva valos pystytettiin vuonna 1950.




Tämän veistoksen ympärillä on hauska "ilmainen laite", jossa kuljetaan naruilla rajattua puukäytävää pitkin ja yritetään väistellä vesisuihkuja. Aikansa sitä jaksaa väistellä, sitten antaa periksi ja nauttii virkistävästä suihkusta.

Koivistossa, Karjalan kannaksella vuonna 1879 syntynyt ja Helsingissä vuonna 1962 kuollut Hovi ei kovin montaa julkista taideteosta jättänyt jälkeensä. Jokunen sankaripatsas ja siis kolme valosta tuosta kalapojasta. Suurimman osan Hovin taiteellisesta tuotannosta sai kuoleman jälkeen Hämeenlinnan taidemuseo.

Peltolan ja Hovin veistosten lisäksi Linnanmäellä on tuntemattoman tekijän veistämä Lapsia sateenvarjon alla, joka lahjoitettiin Lintsille vuonna 1951.



Loppuun vielä erikoismaininnat Emil Wikströmin kuuluisasta Valonkantajat-patsaasta väännetyt huumoriversiot kannattelemassa maisemajunan raidetta.


Ja vielä tämä erinomaisen hauska versio Felix Nylundin kuuluisimmasta teoksesta eli Kolmen sepän patsaasta, jossa sepät viettävät taukoa jäätelöitä syöden. Patsas lienee entisen toimitusjohtaja Risto Räikkösen hankkima, samaan syssyyn noiden palloäijien kanssa. Tekijä on ollut brittiläinen firma.





Siinä tuon reissun ensimmäinen osa. Seuraava tulossa lähiaikoina.

1 kommentti:

  1. Oho, mä en tajunnutkaan, miten hieno toi Aimo Tukiaisen Torielämää oli. Kuljin vaan sen ohi ratikalle. Olisipa pitänyt jäädä katselemaan, se on tosi hieno. Lintsi on myös laitettu todella upeaksi: patsaita, kukkia, penkkejä, laitteita... Kannattaa käydä, vaikkei laitteisiin menisikään. Hupiveistokset sopivat hyvin iloiseen huvipuistotunnelmaan.

    VastaaPoista