sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Mökkireissun antimia Keski-Suomesta, osa 2

Kuten edellisen osan lopussa mainitsin, lähdimme Saarijärveltä kotia kohti tällä kertaa Uuraisten ja Jyväskylän kautta. Uuraisilta ei löytynyt kuvattavaa, muisteltavaa sen sijaan kyllä. Aina se Nykäsen Matin muuttuminen Paanalaksi ja eteneminen aina Uuraisten kunnanvaltuustoon jaksaa naurattaa. Matka sujui rattoisasti auringonpaisteen ja rankkasateen välisessä yhteisymmärryksessä. Ensimmäiseksi kuvaksi laitan piristykseksi itse Patsaanmetsästäjän uimassa Mahlujärvessä hetkeä ennen Saarijärven sateita ja Uuraisten suuntaan lähtöä.


Nykäskylään päästyämme ajelimme kohti kirkkopuistoa. Matkalla pohdin poikkeamista hautuumaalla, mutta totesin sen liian aikaavieväksi ja jätin tuleville kerroille. Heti hautausmaan jälkeen oli tien vasemmalla puolella pieni puistonpläntti, jonka keskellä oli hauska patsas, missä kaksi poikaa pelasivat palloa. Leikkivät pojat jäivät tällä kertaa myös odottamaan parempaa kuvausaikaa ja -paikkaa.

Kirkkopuiston laidalta, Gummeruksenkadulta löytyi parkkipaikka, josta pääsi nopeasti puiston taideteosten kimppuun. Ensimmäisenä nähtiin C.C. Rosenbröijerin rintakuva.

Jyväskylän taidemuseon sivuilta lisää infoa, tässä kuitenkin pikku pätkä:

"Majuri Carl Christian Rosenbröijer (vuoteen 1819 Bröijer) (1762–1832) oli Uddegårdia eli nykyistä Jääskelän tilaa Oravasaaressa isännöinyt aatelismies, joka teki aloitteen Jyväskylän kaupungin perustamiseksi Laukaan pitäjänkokouksessa pitämällään puheenvuorolla 1823.

Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen tekemä C.C. Rosenbröijerin muistopatsas valmistui vuonna 1962. Rintakuvan lahjoitti Jyväskylän kaupungille konsuli Rosenbröijer kaupungin 125-vuotisjuhlien yhteydessä.

Lahjoituksessa edellytettiin, että veistos pystytetään ulkosalle. Aluksi rintakuva sijoitettiin kuitenkin kaupunginvaltuuston istuntosaliin. Salin restauroinnin yhteydessä sille piti löytää uusi paikka ja vuonna 1981 museonjohtaja Markku Lahden esityksestä se päätettiin sijoittaa kaupungintalon edustalle. Siirron yhteydessä vuonna 1987 veistokselle valmistettiin sen nykyinen graniittinen, ulkotilaan suunniteltu jalusta."




Aika hienot hiukset on Räsänen CC:lle tehnyt. Laineita riittää.

Rosenbröijerin jälkeen menimme hiekkakentän poikki ja ihastelimme Evert Porilan tekemää Karjalan kannas -laattaa, tarkemmin sanottuna Taipale-muistomerkkiä.


"Joulukuussa 1939 Taipaleella käydyt kolme taistelua olivat ensimmäiset suuret torjuntavoitot ja ne kohottivat ratkaisevasti suomalaisten taistelumielialaa.

Näiden talvisodan historian merkittävien taistelujen muistomerkki on kivijalustalla seisova kivilaatoista muurattu kuutio noin 2x2x2 m. Julkisivulla on nelikulmainen pronssilaatta, jossa on tyylitelty Suomen vaakuna, yläpuolellaan pronssikirjaimin TAIPALE ja alapuolella vuosiluvut 1939-1940. Vastakkaisella puolella kirkkoon päin olevassa pyöreässä pronssilaatassa on Taipaleen karttaan merkitty Taipaleen tärkeimpien taistelupaikkojen nimet. Sivuilla olevissa pienemmissä pronssilaatoissa toisessa on teksti KUNNIA-ISÄNMAA ja toisessa KESKI-SUOMEN SOTILAILLE. Patsaan päällä on isokokoinen pronssinen Vapauden risti.


Muistomerkin on suunnitellut Matti Hämäläinen, Jyväskylän kaupungin arkkitehti vuosina 1939–1946. Muistomerkin laatat on suunnitellut ja valanut Eevert Porila."



Sitten oli vuorossa Minna Canthin patsas. Pauli Koskisen veistämä Nuori uneksija -veistos on yksi maamme neljästä Canth-muistomerkistä.


"Aloitteen patsaan hankkimisesta teki Suomalaisen Naisliiton Jyväskylän osasto. Kilpailusuunnitelmaan kuului lisäksi Erkki Kantosen suunnittelema suihkuallas, joka kuitenkin jäi toteutumatta.

Patsashanke oli herätetty henkiin jo 1909 Naisliiton kokouksessa. Varat patsaaseen eli 3,5 miljoonaa markkaa kootiin roposista: adressikaupalla, harrastajanäytelmin, keräyslistoilla, postikorteilla. Niinpä Tampere ja Kuopio ehtivät yhteiskunnan tuella saada omat Minna-veitoksensa ennen Jyväskylää. Patsas paljastettiin 18.3.1962, Minna Canthin syntymäpäivän aattona. Tilaisuus liittyi myös Jyväskylän kaupungin 125 -vuotisjuhliin.

Veistos kuvaa nuorta Minna Canthia nojaamassa Moirislammen kaiteeseen. Vieressä oleva avoin kirja symboloi Canthin tulevaa asemaa suomalaisen kirjallisuuden voimahahmona. Nuori uneksija on voimanainen, naisten oikeuksien puolestapuhuja. Nuori Minna Canth on saanut taiteilijan, lähinnä Wäinö Aaltoselta, omaksumat tyyli- ja rotupiirteet, jotka hallitsivat suomalaista julkista veistotaidetta aina 1960-luvun alkupuolelle asti. Taiteilija käytti työskennellessään tukena Canthia käsitteleviä kirjoituksia ja kuvia."




Sen jälkeen olikin vuorossa ruokatauko. Murkinan jälkeen palasimme kirkkopuistoon. Toisen kerran kuvaukset aloitti Oskari Raja-ahon veistos Neito, joka tunnetaan myös nimillä Aino, Kevät ja Ikävä.

Museon sivuilta:

"Neito kuvaa surumielistä naista polvillaan rantakivellä toinen jalka vedessä katselemassa ikävöiden veden kuohuja. Mallina on toiminut todennäköisesti jyväskyläläinen nuori nainen, jonka kanssa taiteilija seurusteli. Neito-veistosta kutsutaan myös nimellä Aino ja nimen on arveltu tulevan veistoksen mallina toimineelta naiselta. Toisaalta aiheen voidaan katsoa viittaavan Kalevalan Aino-taruun. Lisäksi Neito tunnetaan nimillä Kevät ja Ikävä. Ensimmäiset kipsiluonnokset aiheesta taiteilija teki nimellä Kevät, ensimmäisen Italian matkansa (1925) muistumina. Teos on taiteilijan pohjoinen vastine kuuluisan renessanssitaitelijan Botticellin Firenzen Uffizi-galleriassa oleville teoksille Primavera (Kevät) ja Venuksen syntymä. Suomalaisina esikuvina Raja-aholle ovat toimineet Ville Vallgrenin ja Carl Eneas Sjöstrandin naisaiheet.

Oskari Raja-ahon (1899–1932) vain noin kymmenvuotisen taiteilijanuran alkuvuosille ovat tyypillisiä suhteellisen realistiset ja osin ekspressiiviset veistokset. Taideopintojen ja ulkomaanmatkojen myötä hän alkoi työstää teoksiaan kiveen, samalla hänen tuotantonsa sai klassisempia ja tyyliteltyjä piirteitä. Raja-ahon tyypillisiä aiheita ovat lapset ja naisfiguurit."



Tuosta Neidosta tulee mieleen täällä Tampereella, Pyynikin eli Aleksanterin kirkon puistossa oleva Suru-veistos. Samanlaiset punagraniittiset surumieliset tytöt molemmissa. Tuli muuten hienosti tuo naakka heittämään pienet photobombit.

Surullisen neitokaisen vieressä on Veteraanimuistomerkki, josta ei nyt paljoakaan ole sanottavaa. Tyypillinen aiheeseen sopiva klöntti, joka on haudattu vanhojen, isojen kuusten alle. Pikainen kuvan räpsäisy ja eteenpäin, sano.


Seuraavassa patsaassa olikin jotain tuttua: nimittäin kultainen lisä. Essi Renvallin teoksessa Kalevalainen nainen on hauenleukaluinen kannel, joka on kultainen. Samanlainen kultainen lisuke on Renvallin Atlas-tytössä, joka on Tampereella Marianpuistossa.


"Kalevalaisen naisen muistomerkki edustaa Suomen kansalliseepoksen uustulkintaa. 1950-luku oli jälleenrakentamisen ja tulevaisuudenuskon aikaa ja äitiys oli arvossaan. Teoksen tilasivat ja valmistuttivat Jyväskylän kalevalaiset naiset. Järjestö lahjoitti veistoksen kaupungille vuonna 1954. Veistoksen jalustassa on teksti: Kalevalaista naista kunnioittaakseen pystyttivät tämän vuonna 1953 Jyväskylän kalevalaiset naiset.

Essi Renvall on tunnettu erinomaisena muotokuvaajana ja häneltä on lukuisia äiti ja lapsi -aiheisia teoksia.Kalevalainen nainen on ylpeä äiti, joka kohottaa lapsen korkealle sylissään ja antaa tälle runon ja musiikin, voiman ja henkisen pääoman kanteleen muodossa. Hauenleukaluinen kannel symboloi musiikkia ja sen myötä taiteen merkitystä lapsen kasvatuksessa."





Aika hassun näköinen tuo patsaan alaosa. Varpaat ovat nopeasti hutaistut ja niiden edessä on ihmeelliset nypyt. Myös maahan asti ulottuva hameen helma on oudon näköinen.

Kalevalaisen naisen jälkeen päätin, että nyt on hyvä aika elävöittää ainakin hetkellisesti meidän vuosia sitten käynnistynyt toinen kuvausprojekti, nimittäin kirkot. Kovalevyllä on iso pino kuvia, joissa allekirjoittanut pönöttää kirkon pääoven edustalla ja kirkko näkyy hyvin (yleensä kokonaan) taustalla). Näiden kuvien ottaminen jäi tauolle joskus vuoden 2009 aikoihin. Voi olla, että tulee yhtä pitkä tauko ennen seuraavaa kuvaa. Tai sitten ei.


Okei, jaarittelu sikseen ja takaisin asiaan. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme kävellä seuraavassa korttelissa olevaan Cygnaeuksen puistoon, josta piti löytää ainakin muutama patsas lisää. Niitä oli siellä kaksi, joista toinen on jyhkeä vanhan kirkon muistomerkki. Sen on väsännyt Gunnar Finne ja se on paljastettu vuonna 1938.


Toinen puiston patsas on sille nimen antaneen Uno Cygnaeuksen muistopatsas. Ville Vallgrenin jo vuonna 1899 veistämä teos on upea tuon ajan realistinen veistos.


"Uno Cygnaeus (1810-1888) oli Jyväskylän seminaarin ensimmäinen rehtori ja suomenkielisen kansakoululaitoksen perustaja. Cygnaeuksen patsas on Jyväskylän ensimmäinen julkinen veistos ja muistomerkki. Se on rahoitettu Suomen kansakouluopettajien yhteiskeräyksellä. Jyväskylässä Cygnaeuksen patsaan paikalla oli vielä 1700-luvulla kirkko ja hautausmaa.

Ville Vallgrenin suunnittelema patsas edustaa perinteistä tapaa esittää merkkihenkilöt. Kuvattava henkilö on asetettu korkealle jalustalle, välimatkan päähän katsojasta, ympäristöstä ja sen tapahtumista. Cygnaeuksen merkitystä luonnehtivat kivipaaden juurelle asetetut lapsihahmot: kukkia ojentava tyttö ja kirjaa lukeva poika kansansivistyksen symboleina ja Suomen kansan tulevaisuuden toivona."







Vaikka tässä vaiheessa alkoikin näyttää siltä, että saamme niskaamme sadetta, päätimme silti jatkaa vielä yhden korttelin verran eteenpäin, kohti Seminaarinmäkeä ja Lounaispuistoa. Sinne päästyämme lapset huomasivat leikkipaikan ja säntäsivät sinne. Näin patsaanmetsästäjällä oli rauhallista kuvailla puiston muistomerkkejä.

E.A. Hagforsin muistomerkin veistokset ovat Pauli Koskisen käsialaa. Koskisella on paljon töitä esillä Jyväskylässä, ehkäpä miehen voisi esitellä tarkemminkin. Tässä kuitenkin museon infoa Hagforsista:

"E.A. Hagfors oli monipuolinen talous- ja kulttuurivaikuttaja, joka toimi Jyväskylän seminaarin ensimmäisenä musiikin lehtorina. Hänet mainitaan musiikkitoiminnan alulle panijana Jyväskylässä. Hän perusti seminaarin kuoron jo vuonna 1864, vuosi koulun aloittamisen jälkeen.

E.A. Hagforsin muistomerkissä on reliefimuotokuvan lisäksi sijoitettuna teoksen jalustaan teksti 'E.A. Hagfors 1827–1913, Suomenkielisen kuorolaulun isälle'. Realistinen puoliprofiilireliefi kuvaa Hagforsin korkeaotsaisena, parrakkaana, ystävällisenä vanhana miehenä. Itse pronssinen veistos kuvaa henkilön sijaan ideaa. Lentoon lähteviksi kurjiksi perinteisesti nähdyt hahmot symboloivat alkua ja lähtöä. Ohuet, ylöspäin kapenevat muodot luovat veistokseen ilmavuutta ja liikettä."




Toinen puistossa olevista muistomerkeistä kuvaa säveltäjää ja runoilijaa P.J. Hannikaista. Sen on tehnyt miehensä Alpo Sailon alkuperäisteosta mukaillen Nina Sailo.

Museon sivuilta:

"Säveltäjä ja runoilija P.J. Hannikainen (1854–1924) oli suomalaisen kuorolaulun kehittäjä. Säveltäjän rakastetuimpia kuorolauluja ovat muun muassa Kesälaulu, Paimenen pyhä ja Karjalaisten laulu. Hän perusti Jyväskylän amatööriorkesterin sekä Ylioppilaskunnan laulajat ja Mieskuoro Sirkat, joiden johtajana hän myös toimi. Lisäksi Hannikainen työskenteli usean vuosikymmenen ajan Jyväskylän seminaarin lehtorina.

Kun kunnioitetun kaupunkilaisen muistoksi päätettiin pystyttää patsas, muistomerkkitoimikunta antoi tehtävän Nina Sailolle. Kuvanveistäjä käytti mallina työssään miehensä, kuvanveistäjä Alpo Sailon, ennen kuolemaansa elävästä mallista tekemää veistosta. Nina Sailon tehtäväksi jäi suurentaa luonnollista kokoa oleva rintakuva puolitoistakertaiseksi."



Yllä olevissa kahdessa kuvassa ei oikein kunnolla näy patsaan oikeaa silmää, joka on täysin valkoinen. Liekö joku käynyt maalaamassa vai onko kenties lintu ollut niin tarkka tuotoksessaan? Joka tapauksessa valkosilmä tuo mieleen monokkelin.

Kolmas Lounaispuiston muistomerkeistä on omistettu Martti Korpilahdelle. Myös tässä muistomerkissä olevan reliefin on tehnyt Pauli Koskinen.

Museon sivuilta:

"Opettaja ja valistusupseeri Martti Korpilahti oli yksi Jyväskylän ja Keski-Suomen musiikkielämän näkyvimmistä hahmoista 1920–30-luvuilla. Hänen menestyksekkäästi johtamiaan kuoroja olivat muun muassa Suojeluskunnan Sekakuoro sekä edelleen toimiva Mieskuoro Sirkat. Tämän kotiseuturunoilijan, kansanvalistajan ja maakunnallisen herättäjän muistoksi pystytettiin patsas 28.6.1974. Hautakivimäisen muistomerkin muodostaa osittain hiottu graniittipaasi. Sen yläosaan on kiinnitetty realistisesti toteutettu pronssireliefi merkkihenkilön kasvoista."



Kun kuvaukset olivat valmiit, oli aika patsaanmetsästäjänkin osallistua leikkipaikan rientoihin. Ne tosin keskeytyivät lähes heti sateen alettua. Lähdimme siis - lasten suureksi harmiksi - takaisin autolle.

Sinne kävellessä bongasimme vielä kaupunginkirjaston sisäpihaparkkipaikan seinästä hienon muraalin, jossa oli upeita kuvia ja hassuja hahmoja. Lapsia myös huvitti pihalle hylätty lonkerotölkki, jonka kyljessä oli pieni reikä. Siitä suihkusi paineella juomaa ulos ja isäkin innostui tölkkiä pitkin pihaa pyörittämään.


Tämän pikku välipysähdyksen jälkeen pääsimme lopulta takaisin autolle ja kotimatka jatkui. Hetken tosin harkitsin Hippokselle ajamista Kari Juvan Sieppari-veistoksen takia tai Messutorin etsimistä Kalervo Kallion Schauman-rintakuvan vuoksi, mutta jätin ne seuraavaan kertaan.

Kun ajoimme kohti 9-tietä, huomasin heti äskeisen puiston ohi ajettuamme, että jonkin hienon vanhan talon/kartanon pihalla oli muutama veistos. Mikähän paikka sekin lienee? Onneksi netistä tämäkin tieto löytyi: arkkitehti Wivi Lönnin itselleen suunnitelema kaupunkihuvila erillisine piharakennuksineen ja puutarhoineen. Paljon on Jyväskylässä vielä mielenkiintoista nähtävää, ei tule seuraavallakaan kerralla aika pitkäksi.

Ajomatka sujui rattoisasti, kunnes koko autokuntaa alkoi janottaa. Olimme tulossa sopivasti Jämsään, joten päätimme poiketa siellä kauppaan. Koko matkan Jyväskylästä Jämsään olimme ihmetelleet, miksi vastaan tuli niin paljon asuntovaunuja ja -autoja. Syy selvisi Jämsässä: siellä oli ollut lestadiolaisten kesäseurat. Parilla nurmikentällä oli vielä jäljellä varmaankin tuhansia osallistujia.

Löysimme lopulta avoinna olevan lähikaupan (kello oli juuri yli 18, joten cittarit ja äsmarketit olivat juuri menneet kiinni), mutta sitä ennen bongasin keskustasta laskettelijapatsaan. Nettiopiskelu kertoi patsaan olevan Antonio da Cudanin tekemä pronssinen veistos, joka on aiemmin ollut 9-tien kupeessa, mutta siirretty sittemmin keskustaan. Patsaan kyljessä komeilee Himoksen logo. 




Laskettelijapatsas sai luvan olla tämän reissun viimeinen kuvattu patsas, vaikka Jämsässäkin on mm. Evert Porilan tekemä sankaripatsas ja hauskasti metalliromusta veistoksiaan tehneen Eino Rautaruohon Karhu-patsas. Nekin jäivät seuraavaan kertaan.

Hauska lomamatka päättyi siis hurjiin patsaanmetsästyksiin ja lopulta teimme kotimatkaa ainakin seitsemän tuntia. Iloiset mutta väsyneet matkalaiset kömpivät omiin vuoteisiin vihdoin illan päätteeksi.

Seuraavaksi voisi olla vuorossa henkilöesittely, ellei sitten ehdi tulla joku matka sitä ennen. Siihen asti, näihin kuviin ja tunnelmiin!

1 kommentti:

  1. Oli kyllä hauska kotimatka! Jyväskylä oli kaunis ja patsaatkin ihan hienoja. Nämä perinteiset patsaat eivät kauheasti sykahdytä, mutta kyllä ne on upeasti tehtyjä, erityisesti Uno Cygnaeus. Ja historian siipien havinaa on aina mukava kuunnella.

    VastaaPoista