lauantai 4. toukokuuta 2013

Vapuntienoon saalista

Pieni tauko ehti taas tulla, mutta viime viikolla päästiin jälleen vauhtiin metsästyksen parissa. Käväisin Järvenpäässä autoa huoltamassa ja matkalla piipahdin Tuusulan vanhan rantatien varrella sijaitsevan Lottamuseon pihalla. Siellä pönöttää kolme patsasta, jotka päätin kuvata. Illemmalla sitten tsekkasin museon nettisivut ja siellä oli aika tiukat säännöt, miten heidän tiluksiaan ja tavaroitaan saa kuvata ja julkaista, joten otan tässä pienoisen riskin laittaessani nämä kuvat tänne blogiin.

Lottaperinneliiton sivuilta selvisi seuraavaa liittyen museon pihalla olevaan Lottapatsaaseen:

"Kun raumalainen talousneuvos Pauli Talvio teetti kuvanveistäjä Nina Sailolla vaimonsa muistoksi lottapatsaan v. 1984, oli paikka, minne se voitiin pystyttää, vielä kovan kädenväännön takana.

Lappeenrannassa sijaitseva lottapatsas paljastettiin 40 vuotta järjestön lakkauttamisen jälkeen 7.9.1985 Kirkkokatu 6:n puistikossa, vastapäätä entistä suojeluskuntataloa. Sadat turistiryhmät ovat käyneet patsaalla vuosittain.

Kuvanveistäjä Nina Sailon lottapatsas on Lappeenrannan lisäksi myös Syvärannan Lottamuseon edessä Tuusulassa sekä Turussa Tuomaanpuistossa."




Ihan tyylikäs ja asiallinen teos tämä lottapatsas on. Kivoja yksityiskohtiakin löytyy. Aika hassua kuitenkin, että on kolmeen paikkaan sama patsas laitettu.

Pihamaalla on myös marsalkka Mannerheimin rintakuva, jonka tekijää en löytänyt.


Kolmantena taideteoksena museon pihalla on antiikin tyylinen marmoripatsas.


Korkeasaaressa käytiin ja tuli kuvattua ensin Rautatientorilla Aleksis Kiven patsas hieman lähempää ja itse saaressa Pukki-patsas. Tiedot Kivestä löytyvät Wäinö Aaltosen osiosta ja Pukista Eläinpatsaat-osiosta.





Viikonloppu lähestyy ja samalla myös vierailu Järvenpäähän, jossa on muutama hieno patsas. Niistä lisää sitten ensi viikon alussa. Pysykää taajuudella :)

1 kommentti:

  1. Aleksis Kivi on jotenkin todella tyylikäs. Toi asento on ihan paras: jalat ristissä -asennossa on jotain miehekkään epämiehekästä!

    VastaaPoista